perjantai 16. tammikuuta 2015

Ensimmäinen postaus faktojen kera.

Heissan !

Tiedättekö sen tunteen, kun kävelee ihanassa lumisateessa ja edessä on niin sanottua "koskematonta lunta"? Mulla on semmonen olo. En ole koskaan astunut jalallakaan bloggaamisen kiehtovaan maailmaan. Ennen tätä päivää. Mä oon seuraillu blogeja jo monta vuotta ja nyt ta-ta-ta-taa TÄNÄÄN vihdoin aloitin. Ajattelin, että tää olis semmonen paikka missä mä voin ilmaista itseäni kuvin tai kirjoittamalla. On ollut päiviä milloin mulle on tullu semmonen hetki, että "Voi jos tän tunteen vois kirjoittaa ylös." Ja nyt mä periaatteessa voin hehe :) Tää ei oo mikään syvällisten ajatusten pohjoisnapa, vaikka tää ensimmäinen teksti onkin vähän sen tuntuinen. En oo kertonut kellekään, että aloitin bloggaamisen, koska mysteerisenä kirjoittajana oleminen on paljon hauskempaa ja salaperäisempää. Ajattelin,että kerron teille 25 faktaa musta,että tulevaisuuden kannalta (mihin ikinä se johtaa) tiiätte musta jotain. Ja en olisi niin "mysteerinen".

1. Olen syntynyt helmikuussa 2000.
2. Nimeni on Nina.
3. Harrastan teatteria ja suihkussa laulamista. Lopetin joukkuevoimistelun vähän aikaa sitten ja se oli (ja on yhä) mulle tärkeä laji.
4. Rakastan kahviloita.
5. Mun lempibändejä/lempilaulajia on ONE DIRECTION (Rakastan sitä bändiä yli kaiken ja oon ollu menossa mukana ihan alusta asti.), Ed Sheeran, Sam Smith, The 1975, Arctic monkeys, 5 seconds of summer ja monia muita. Rakastan musiikkia.
6. Lempiruoka: Kaikki epäterveellinen. Sanotaanko näin: Jos joku kiva poika tulisi mun luokse kädessään täytenäinen pizzalaatikko, olisin erittäin otettu.
7. Musikaalit ja yleisesti teatteriesitykset <3 
8. Marvel ja Divergent on se juttu.
9. Vansin kengät on mun käsitys täydellisistä kengistä.
10. Tykkään skeittaamisesta, vaikka en vaikuta "skeittari tytöltä".
11. Englantilaiset youtuberit <3
12. Haluan muuttaa vanhempana Englantiin. Samassa paikassa asuminen aka Suomi olis liian ahdistavaa mulle.
13. Blogin nimi kuulostaa tosi surulliselta, mutta mun elämä on 85 prosenttisesti täynnä iloa.
14. Mun tyyli: Tukka puolponnarilla,kiva mekko,maiharit ja mustaa kynsilakkaa.
15. Oon enemmän luova kuin fiksu ihminen. 
16. Kaverit on mulle kaikki kaikessa :)
17. Käyn ilmaisuluokkaa eli periaatteessa mun luokalla on teatteria oppiaineena muiden aineden lisäksi.
18. Oon tosi awkward ihminen ja nolaan itteni helposti.
19. Lontoo ja Espanja <3
20. Rakastan liiloja muumilakuja.
21. Pienempänä mä olin tosi rohkea ja seikkailunhaluinen.
22. Juon joka ilta kupin teetä sängyssäni ennen nukkumaanmenoa.
23. Mä kärsin paniikkikohtauksista. Ahtaissa ja meluisissa paikoissa mä tuun tosi ahdistuneeksi.
24. John Green on mies, joka kirjoitti Fault in our starsin. Mies,jonka kirjoittaman kirjan takia mä itkin kolme tuntia sängyssäni kirjan luettua.
25. Oon tosi tunteellinen ja herkkä. Itken helposti ja se ärsyttää mua. 

 Kiitos kun luit ! Ja liity toki lukijaksi jos vain kiinnostaa :) Nähdään seuraavan postauksen parissa,heippa !

Nina. 
xxxxx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti